Jousimetsästys on toimintamme ytimessä. Harjoittelemme sekä metsästämme Iisalmen, Kuopion, Siilinjärven ja Lapinlahden alueilla sekä lähialueilla.
Sisäammuntaratamme sijaitsee Iisalmessa, mutta suunnitteilla on myös sisäharjoitusvuoro Kuopioon kaudelle 2026.
Lisätietoja seuran toiminnasta seuraavilla alisivuilla. Lisäksi alla muutamia kuvia seuran toiminnasta. Seuran toimintaa voi seurata myös Instagramissa sekä Facebookissa (ks. sivun alalaita)
Jousi ja nuoli ovat ihmiskunnan vanhimpia keksintöjä, jotka edelleen ovat käytössä. Aivan tarkkaan ei tiedetä milloin jousta on ensimmäisen kerran jännitetty, mutta kallio- ja luolapiirrosten mukaan arvellaan että jo noin 50 0000-100 000 vuotta sitten jousi on ollut ihmisten käytössä. Aikanaan ruutiaseet syrjäyttivät jousiaseet, ei niinkään tehokkuutensa, vaan helppoutensa takia.
Mikä näissä välineissä kiehtoo? Miksi tämän päivän ihminen valitsee jousen ja nuolen harrastusvälineekseen? Jostain syystä nämä välineet kiehtovat hyvin monia, ikään katsomatta.
Herääkin monta kysymystä miksi ja varmaan saadaan myöskin yhtä monta vastausta. Meillä lienee vielä säilynyt pieni perimä geenejä esi-isiltämme, jotka ohjaavat meidän viettejämme jousen, nuolen ja erästyksen pariin.
Jouseen myös sisältyy jonkinlainen maaginen voima , joka vetää puoleensa niin vanhoja kuin nuoriakin. Voidaan myös todeta, että kädentaitajat kerääntyvät tämän harrastuksen ympärille. Jousella ampuminen on myös hyvä tapa irtaantua arkipäivän askareista ja stressistä, viettää aikaa luonnossa sekä ylläpitää yläraajojen lihaskuntoa.
Kokeneelle metsästäjälle jousi antaa lisää haasteita vaikeudellaan ja riistalle lisämahdollisuuksia selviytyä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia erästyksen antamista rentouttavista elämyksistä.